maanantai 28. lokakuuta 2013

And I'm feeling good.

Olipa kummallinen viikonalku, kun toinen puoliskoni Noora täytti 20 vuotta, JA MÄ EN VOINU EES ANTAA SYNTTÄRIHALIA !  Jotkut asiat vaan mihin on tottunu, pienetkin semmoset, tuntuu oudoilta kun niitä ei oo mahdollisuutta tehdä. Parasta mitä pystyin tekee oli väsää pieni kuvakollaasi Iphonen kuva-albumin kätköistä ! <3 " Millions of memories, thousands of jokes, hundreds of secrets. One reason, best friends. "



 Viime viikolla meitä juoksutti Sari Sirkkiä, joka toi kyllä omalla tiedolla ja taidolla taas paljon uutta ainakin tähän allekirjoittaneen pääkoppaan. Ryhmätöinä oli taas uutissähkeitä paljon tiukemman seulan läpi. Ja taas tuli uutta palautetta niin kirjoittamisesta kuin äänestäkin. Kehitystä huomattavissa edelleen ! Kaikenkaikkiaan viimeisen kahden viikon aikana on päässyt enemmän sisään siihen, mitä toimittajan työ tulee oikeasti olemaan. 
Hauska ollu huomaa kuinka omaan päivän rutiineihin on tullu Helsingin sanomien ja YLEn uutisten seuraaminen aina iltaisin ja aamuisin kännykältä. Se on jo jotain semmost mitä ennen ei olekkaan ollut mun jokapäiväisissä rutiineissa. 


Tehtiin inserttiä ( kvg http://fi.wikipedia.org/wiki/Insertti ) Nokian uutuuksien julkistamis-uutiseen. Kirjeenvaihtajamme Abu Dhabista löytyi koulun roskisten luolta ;) Fiilis oli varmasti sama tossa lumen keskellä kuin Abu Dhabissakin... Nyt on vielä hyvä ku pystyy viel fiktiolla tekee harjoituksia läpi. 



Sanojen ääntäminen ei olekkaan niin helppoa kun luulisi ;) Nää sanat meni meiän kaikkien uutislähetyksien jälkeen kertaukseen ja treenaukseen. 




Tossa ylempänä on sitten linkki siihen meiän parin viikon takaiseen Voizin aktiviteetit-juttuun. :) käykää ihmeessä kuuntelemassa. Tosiaan Jyrin kaa tota editissä burgeroitiin ( opin uuden sanan, tarkoittaa pilkunviilaamista) se melkein 7 tuntia. Kaikennäköisiä juttuja niin että-sanan leikkauksesta, aina kolmen eri audion säätämistä päällekkäin. Ite ainakin oon tyytyväinen editointii muutamaa poksausta lukuunottamatta ! 



Torstaina olikin sitten taas pubi auki ja hauskaa oli :)
 Kerrankin kun vaihdoin täällä lookin metsänpeikosta johonkin muuhun, leikin myös omalla pöytälampun valolla ! Hetken leikin olevani niin valaisija kuin mallikin hahahah. 



Nyt voikin sitten palata taas metsä-lookkiin ! Keltaset kumpparit, villasukat ja parin päivän takkukasa hiuksissa. Perus voitsi. 




Oi. Viikonlopun vietinkin Helsingissä monen monen viikon tauon jälkeen. Tosin unohdin tehdä kaikki asiat mitä varten periaatteessa lähdin Helsingissä käymään. Se on tosin nyt hyvä tekosyy palata heti jo tän viikon lopussa sinne takaisin ! Lauantaina eksyinki Voitsi kavrujen kanssa Tavastialle kuuntelee Ruger Hauerin levynjulkkarikeikkaa. Se ilta ei venyny kauheen pitkäks, mut ehkä ihan hyvä niin. Sai vähän takas niitä univelkoja joita viimeviikko tuotti... Ja perjantaina pidettiin Rosan kanssa tommoi tortilla-ilta. Nälkäpeliä ja Totoroa. Aivojen nollausta terveellisellä tavalla. 



Onneks sain nyt aikaseks ladata skypen puhelimeen, kun toi mun kone ei tosiaan vielkään toimi. ( osasyy siinä että olen niin laiska viemään sitä korjaukseen...) Yllättävän hyvin muuten toimii puhelimella se ! Tosin taidan näyttää vähän urpolle kun kävelen pitkin Voitsia jutellen yksinään puhelimen näytölle... 


Tää viikko kuluu tuotantoasioiden läpikäymisessä, ja nyt meikä diggaa kyl ihan täysillä ! Nyt puhutaan kuiteski asioista jotka tuntuu semmosilta omilta, kun on niin paljon kaikenlaista tottunu kuitenkin järkkäämään ja pitämään lankoja käsissä. Harmittaa vähän ku ei ittellä oo täällä mitään semmosta missä oikeestaa pääsis hyödyntää tätä mun pomottelun lahjaa, mutta eiköhän jossai vaiheessa sitäkin pääse kokemaan. Etenkin kun kuulin että myöhemmin meillä on tulossa projekteja videoidenkin tekemiseen, oon nyt ihan pähkinöinä.

 Nyt meillä on huomiseks tuotantokaavio tehtävänä radio Moreenista, johon me ollaan tekemässä keväällä sitten juttusarjaa. 




Nyt kuitenkin sukellan wikipedian mielenkiintoiseen maailmaan, sillä mulla on iskenyt nyt sellanen tiedonjano että kaivan kaikesta kaiken esiin. En kerro mikä tällä hetkellä kiinnostaa, mutta aika omituiset asiat :D Kuulostipas toi edellinen lause pahalta...



xoxox
Oona

ps. KÄÄÄK torstaina meillä on Halloween-naamiaiset ja kuollut Lumikki tulee astumaan silloin mun kämpästä ulos :)) Oon niin innoissani. 











lauantai 19. lokakuuta 2013

" Ja seuraavana Radio Palan kello neljäntoista sähkeuutiset "

Oon kyllä erittäin laiska kirjoittamaan tännekkin... Oon aina sillai, että nyt vois mennä kertoo kuulumiset. Sitten jostai syystä kaikkee muuta erittäin "tärkeää" ilmenee ja se jää siihen. :D
 Toisaalta nyt mun rakas Asukseni on sanonut itsensä irti, eli tietsikkaa mulla ei ole nyt :( Niin hienosti oon siitä huolehtinukki ku heti ekan kuukauden aikana onnistuin silloin kaataa sen päälle kaks kertaa vedet ja kerran kahvit. Että RIP vaan kun kaikennäköst on kuiteskin tän kaks vuotta jo kestäny !

Meillä oli tällä viikolla vieraileva opettaja Jarkko Juselius valaisemassa radiouutisten tekemisestä. Kirjoitettiin lähinnä sähkeitä koko viikko ja opittiin kyllä erittäin erittäin paljon. 
Kaikenlisäks Jarkko on kyllä aivan mahtava persoona, mitä meidän kaikki muutkin opettajat on ollu ! Jarkkohan tosiaan työskenteli esimerkiksi Ylen Afrikan kirjeenvaihtajana noin viisi vuotta, ja kuultiinki monia mielenkiintoisia tarinoita ihan niistäkin kokemuksista. 

Keskusteltiin tunneilla jonkun verran siitä kuinka lehtien tulevaisuus ei oo kauhean kirkas. Kun lehdet siirtyy nettii, joutuu toimittajat olemaan koko ajan enemmän ja enemmän tekemisissä tekniikan kanssa.

 Meiät käskettiinki Twitteriin, sillä sieltä myös suurimmat uutistoimutukset juttujaan ensimmäisinä twiittailee. Sen jälkeen koko luokka vaan Twiittailikin koko ajan. Muistan et oon Twitter-tilin mulle joskus vuosia sitten luonu, mut eihän sillo siellä ketään ollu ni se on ollu pölyyntymässä aika pitkään. Nyt kuiteski uus yritys !

Tässä on myös eräs artikkeli journalistiliiton sivuille, mistä löytyy artikkeli " herrasmiestoimittajista", joihin tää meidän vieraileva opettajakin kuului !

Ens viikolla sama aihe jatkuu, mutta Sari Sirkkiä-Jarvan johdolla, ja odotan kyllä erittäin tiukkaa ja mielenkiintoista viikkoa ! Voi tulla vähän erilainen viikko koska tää viikko oli kyllä opettava joo, mutta kyl tälläkin viikolla oli semmosta ihan ihmeellistä sekoilua taas että huh huh. Oikea laatuläppien viikko. Not. 


Apple ja Windows yhdistyy...





Ihana pinssi Samilla oli ! Oli pakko napata se omaan paitaan ;)



Kaikenkaikkiaa oli erittäin kiva viikko. Mulla on ollu tosin nyt vähä univajetta ku ei vaan oo nukuttanu, mut ei sekään oikeestaa oo näkyny sit kauheesti loppujen lopuks tunneilla. Tänäänki heräsin pirteänä yhentoista aikaa pesemään pyykkiä, vaikka oli joskus viiden aikoihin menny nukkumaan. Oli kyllä hauska herätys kun nukkumaan mennessä oli synkkä syksysää ja aamulla aurinko paisto ja lumi oli maassa !

 Torstaina tänne sato kyllä jo lunta mut se suli aika nopeesti pois. Tänään oli kunnon lumimyräkät ja kaikki, ja nyt on oikeesti sitten maa ihan valkosena ja mun varpaat ihan jäässä näissä kumppareissa ! Ensviikolla on aivan pakko mennä Helsingist hakemaan omat uggit ja paksut talvitakit. Täällä oikeesti jäätyy tällä hetkellä. 





Kävin  tiistaina vähän Tampereella tuulettumassa ja moikkailemassa Johannaa. Käytiin punanaamiossa ostamassa mulle naamiaisasu ja se on kyl omasta mielestäni aivan mahtava ! Ei siit sen enempää, mut oli kyl hassuu sovittaa sitä ku en oikee tienny miten ois pitäny kattoo et oliks se hyvä. Taiku näytin just sille milt pitääki, mut ihan urpolta. No, siitä varmaan tän kuun lopussa enemmän ku meiän Halloween pippalot on ohi.



Tänään pyykinpesun jälkeen oon muute pelannu koko päivän... Siis tota joo. Mä oon pelannu varmaa seittämän tuntia pleikkaria. En tiiä mitä mulle tapahtuu. Sit oli pakko lähtee lepuuttamaan silmiää ja ostaa kauppaa piparitaikinaa ku oli niin jouluinen fiilis jo ku maa oli valkosena :)) ihanaa. 



Meiän työt ei oo viellä tietään tonne voiz.fi- sivustolle löytäny, mutta lukekaas tämmönen ajatuksia herättävä kolumni näin syksyyn liittyen ! Meidän lehtitoimittajalinjalaisen opiskelijan matskua. 


Haleja ja pusuja ! Älkää vilustuko.

xoxox
Oona


lauantai 12. lokakuuta 2013

Nettilehtiviikko.

Iha ihmeellinen viikko. Hypättii nettilehden ihmeelliseen maailmaan ja ollaan koko viikko tehty vaa yhtä projektia. Ollaan tehty n. 6 minuutin mittasta radio-ohjelmaa näist koulun vapaa-ajan aktiviteeteist. Joogaa, tanssii, leffakerhoa ja improkerhoa. Torstaina editoitiin sitä Jyrin kaa sitte 6 tuntia, ja ekaa kertaa palautin jutun mihin olin erittäin tyytyväinen ! Se varmaa menee tonne meiä voiz.fi sivustolle, mut pitää linkittää se myöhemmin tänne ni voi kuunnella jos haluaa !
Oli kyllä sellasta pilkunviilaamist ku yritettii leikellä taukoja pois haastatteluist... Ku taustalla kuuluu melua ni se ei sujukkaa nii helposti :D kaiken kaikkiaa saatii kyl Jyrin kaa hyvässä yhteisymmärryksessä tehtyä juttu johon kumpikin oli tosi tyytyväisiä !!





Tää viikonloppu on ollu tosi erikoinen ku täältä lähti just semmoset tyypit viikonlopuks pois jotka ei oo ollu viel kertaakaa poissa sillon ku mä oisin täällä ollu ! Hirmu hiljasta. Meitki jäi vaa alle 10 tänne meiä asuntolaan. Eilen oliki pubipäivä ja tänää oliki pelkkä lagaus ja leffapäivä. Lars von trierii ja planet earth. Mielenkiintosta. 
Käytiinme kyllä Tampereellaki pyörähtämässä mut iha vaa pikasesti ku ei ollu oikee energiaa. Oli hyvä metsästää ravintolaa hetki mist ois saanu hyvää kasvissafkaa ku muuteski siel oli kaikki paikat kiinni... Margarita pizza oli mainio vaihtoehto ! Vaikkakin sen tomaatit maistu iha joltain marjalta ja se juusto ei katkennu sit millää vaik yritti kui paljo purra :D näytin varmaa tosi fiksulta sitä syödessäni !!

Apua en kestä tätä kuvaa... Kiva toi hammaspeikko tuol alakulmassa... ;)


Tää oli silläkin suhteella erikoinen viikonloppu, että siis mulha ei oo täällä käyny kukaa kaveri viel kertaakaa. Nyt tänne tuli viikonlopuks Simo sen omalle lyhytkurssille, siis aivan sattumalta. Ja sitku näki itelle niin tutun ihmisen täällä ni oli kyl ihan mahtavaa. Outoo mut mahtavaa ! Sain myös ilmasen tietokoneen vian tsekkauksen ja tulos oli  ikävä... Koko kone on joko rikki tai sit se pitää vaa tyhjentää kokonaa ja asentaa kaikki uudelleen. Sniff.
 Mut ei voinu ku nauraa ku asiat oli jotenki niiku vanhoin hyvin aikoin ku mä vaan lueskelin cosmopolitania ja Simo hakkas päätä seinää ja ihmetteli kuinka tumpelo mä voin olla tietokoneen suhteen. Oli mahtii ku olit tääl ❤




Täl viikol ihmiset on ollu muuteski ehk vähä kireitä. Tosin voi johtua tästä lihattomasta lokakuustaki. Yllättävän hyvin tää on mult sujunu, tosin nyt alkaa tekee mieli kanaa aivan hirmusesti. Syön sitä oikeestaa ainoona lihana usein ni vierotusoireet alkaa iskemään !! Sit etenki täällä ku on se, et on pakko safkaa sitä kasvisruokaa mitä tääl on, koska maksan siit ruoasta. Ois helpompi jos ite tekis kaikki safkat ni vois vähä valkkaa kuiteski et mitä tekee mieli. 

Täällä se riittää et jos on ollu huono päivä ja sit päivällisellä on ruokaa mist ei tykkää, ni se katkasee helposti hermot. Muiden mieliala tarttuu kans tosi nopsaa tääl itteensä, joka on sinänsä inhottavaa. Oli just toispäivän semmoi päivä et en voinu enää ku nauraa ku ärsytti kaikki asiat maailmassa. Sitku onnistuin vielä sotkemaan ton mun koneenki joteski ni tosi hyvä hei... Mut loppuilta oliki tosi onnistunu ja pelasti sit koko päivän ❤ nää ihmiset täällä on vaa niin mahtavia. Voi kuinka helposti mieliala täällä vaihtuukaan !!



Nii tässä kuvassa ville esittää mua... Thanks.


Pusuja ja haleja !

Xoxox
Oona

maanantai 7. lokakuuta 2013

Harvinaisen hyvä maanantai.

Nyt se on joulunaika saatu meiän kämppään. Kynttilät palamassa ja rauhallista musiikkia soimaan. Tää huone alkaa muistuttaa aikalailla jo kotia ❤ jouluunha on vaa kaks kuukaut viel... Hyvä kuiteski olla ajois liikkellä !



Tänään tuli huomioitua se asia, että oon kyllä oikealla linjalla. Me jätettiin täks viikoks rakas radiotalo ja ollaan lehtitoimittajien kanssa samassa ryhmässä nettilehden teossa. Eli tää viikko ainakin omasta mielestäni muistuttaa aivan liikaa niitä ensimmäisiä viikkoja. Nyt saa toki valita vapaammin aihetta ja me ruvetaakin Eltsun kaa käymää nää meiän Voitsin vapaa-ajan aktiviteetit läpi ja tehään niistä sitten se artikkeli :) sinänsä kiinnostavampaa ku ekojen viikkojen kuivahkot uutishommat. MUTTA... 
Tänää oltiin siis 3 tuntia luokassa ja puolentunnin päästä huomasin ajatuksien  kulkevan ihan jossai muualla ja naurettiinki Soilan kaa et huomaa kuinka RTV:läiset on tullu paikalle. Meiän tekee mieli vaa heittää kuperkeikkoja ympäri salia ja hyppiä pöydillä huutaen että " lattia on laavaa". Takapenkin panostajat.

 Ja äiti, kyllä mä kuuntelin mitä siellä puhuttiin. Älä huoli !


Sen puoleen oli kyllä hyödyllinen tunti, että mun kahen vuoden pohdinta päätty ratkasuun. Oon kaks vuotta ettiny sitä täydellistä tatuointia. Mul on pyöriny päässä leijonatatska mut alunperin oisin halunnu ne drama facet. Ei kuitenkaan tullu sellast tarpeeks hyvää ideaa mua vastaan KUNNES KAUNIINA MAANANTAIAAMUNA ! Sain idean erityisen kuvioiduista noista ilo/suru kasvoista joiden kasvot muistuttais oikeastikkin sitten ihmisen kasvoja. Tunnilla piirtelinkin ensimmäisen luonnoksen ja tykästyin niin paljon että idea on se nyt. Katotaa kauan mulla menee vaa piirtää se siihen muotoon kunnes oon tyytyväinen. Mä oon sen verran perfektionisti että kauan saattaa olla erittäin pitkä aika...  Tos kuvas näkyy vasta eka luonnos, mut se selittää kyl aika hyvin mun idean mimmost mietin. Laitan sit kuvaa ku oon päässy vähän pidemmälle suunnittelus ja piirrelly ton uudelleen mont kertaa parempana !
Mut kaikenkaikkiaa erittäin hyvä päivä siis !!



Selailin eilen mun kännykän 6 000 kuvaa läpi ja huh mikä tunnemyrsky. Niin paljon on ehtiny tapahtua ja löyty niin paljon kuvia joita en oo muistanukkaa. Ja nyt se ikävä iski sit sitä mun toista puolta kohtaan... Pieni pallero Floridassa ❤ huh huh miten urpoja ollaan oltu ku kattelen näitä kuvia. Gotta love you. Toisaalt myös te muut ihanat, mikä ikävä iskikää noiden kuvien kautta ! Nyt laitanki tähän loppuun mun mielest ne parhaat palat ja paljon haleja just teille. ( ja en voinu ees laittaa parhaita kuvia ku muute mut kuristettais varmaa... )

Xoxox
Oona














.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pikaiset.

Tää on hankalaa ! Kiroon ainakin 5 kertaa päivässä tätä lihattomalle ruokavaliolle ryhtymistä... Se helpottuu kyl koko ajan. Huomaa selvän eron niissä jotka on ollu aikasemminkin ilman lihaa. Niille tää on paljon iisimpää ! Tänää ku tätä lihatont on kulunu se 5 päivää mä lankesin subissa ja söin kalkkunaa. Ei ollu ees morkkis koska oli sen arvosta !!! Prkl.

Normista poiketen höpöttelen tähän monta juttua, ja laitan vasta loppuun kasan valokuvia !!

Pitäis varmaa kirjotella tänne useemmin ku tulee muuten semmosia kilometripostauksia, mut tehdessä oppii... Tällä hetkellä makoilen omassa sängyssä vanhempien luona. Isillä oli synttärit tänää, ni olihan se lahja tulla perille saakka toimittamaan ! Uusin Ilkka Remeksen kirja ilmestyy aina joka syksy samaa aikaa täs lokakuussa, ni se on jo perinne että paketista löytyy aina se sama kova ylläri :) 

Piti mennä käväsee myyrmannissa tänään Ninnin kanssa hakemassa vaan toi kirja mutta yllätysyllätys, visa vaa vinku iha vahingossa... Hups. Tiimarist oli pakko hamstraa kaikkea bodyglitteristä mitä suloisimpiin laatikoihin koska ota 3 maksa 2 varastontyhjennys. Ja sit vaatekaupat... No tietäähän sitä mitä tapahtuu ku nainen ja toimiva visa sinne laitetaan.

Koulustakin sen verran...

Viimeviikoillahan meillä on ollu työnä ideasta ohjelmaksi projekti. Kalojen mediaseksikkyys oli aiheena liibalaaba niin edelleen. Perjantaina kuunneltii sit luokan kesken näit ryhmätöit ja Timppa sit sanoki et se pistää tän menee ehdotuksena YLE:lle et jos ne ois kiinnostuneit ostaa sen meiä lyhyen kalaohjelman :D siistii. " Kaloilla on pienempi arvo kun muilla elävillä olennoilla tässä universumissa ". Käykääs tsiigaa tää Pääkkösen 4 minuutin video kalojen tilanteesta Suomessa. Se on ihan hyvä kattoo läpi ni tietää mikä tilanne on, ja et se on oikeesti huolestuttava !!

https://m.youtube.com/watch?v=kOSeEbo-2zs

Sit keskiviikkona mullahan oli se oma juontovuoro meiän Radio Palan lähetyksessä Jannen kanssa. Jännitti aivan saatanasti, mutta siellä oli kyl nii hauskaa se tunti olla ja jubailla ja nauraa. Ihana oli huomata kuinka on oppinu jo hymyilee ja nauraa lähetyksessä oikeesti. Kyl se jännitys alkaa pikkuhiljaa katoamaan. Tykkään paljon. 

Ensviikolla mennäänki tutustumaan nettilehen tekoon ja jätetään oma rakas radiotalo hetkeks pois. 

Ois nii paljo kaikkee kerrottavaa mutta ehkä ripottelen niitä pikkuhiljaa useammin tänne ! 

Nyt kuiteskin taas viikon saldo kuvina.

Haleja ja pusuja ja tsemiä kaikille seuraavaan viikkoon !!
 
Xoxox 
Oona